Kisarapsakkaa

24.07.2018

Heinäkuu on ollut lämmin ja täynnä kilvanajoa, niin enskassa kuin cc:kin puolella. Toimitus on tosin lomaillut ja löhöillyt, joten tässä tulee suppeaa tarinaa kisoista, joissa kerhomme kuskit ovat edustaneet.

7.7 Sotkan CCKauhajoella edustusta oli yhden kuskin voimin. Kuoppamäki oli lähdön jälkeen kolmantena ja asfatti osuudella pääsi nousemaan kärkeen, kuitenkin kivikon alkaessa oli kuulemma näkynyt valkoinen viiva kun aamulla nuorten luokan voittanut kuski lensi ohi (kyseinen kuski voitti myös harrasteen). Maalissa Kuoppamäki oli komeasti 10.

14.7 Vesijärven Sm-Enduron helteisissä oloissa ajetussa kisassa mukana oli Ihalainen A1-luokassa ja Lustman C2-luokassa. Kisakeskuksena toimi uuden karhea Hollolan Matkakeidas (huom. lähes maksettu mainos). Kisassa siirtymätkin olivat pääosin metsässä, mukana muun muassa legendaarinen kiviränni, josta allekirjoittaneellakin on "lämpimät" muistot. Ihalainen lennätti Yamahan sijalle 15. Lustman joutui keskeyttämään oman kisansa ennen viimeistä pätkää.

18.7 Beta koe-ajot Tykkimäessä. Liekö helle karkottanut testaajia, mutta vain kourallinen kuskea oli ajamassa uusia Betoja. Ajettavina oli 350 4-tahti, 125, 250, 300 2-tahdit ja 300 2-tahti Xtrainer. Itse odotin paljon piikiltä, mutta se ei valitettavasti ollut säädöissä/toiminut kunnolla. 350 nelarin kone oli todella mieleinen ja todistattavasti ihan kestävä mylly. Traktorimainen Xtrainer oli ihan hauska, mutta käyttötarkoitus jäi itselleni hieman hämäräksi. Extremekisoihin kenties?

21.7 Jämsän trooppisissa olosuhteissa ajettiin CC:n SM-sarjan toinen osakilpailu. Vuoroin tuli vettä ja vuoroin paistoi ja ilma oli todella nahkea. Moni kärkikuskikin luokitteli kisan todella raskaaksi.
Harrasteessa ajoi trio Kuoppamäki, Sirparanta ja Hänninen. Kuoppamäki paransi Sotkan sijoitusta pykälällä ollen maalissa 9. Kyytiä riittää kyllä ylemmäskin, kun vaan kaikki natsaa kohdilleen. Sirparanta tuli maaliin sijalla 74. Hyvin jaksoi joka kierroksella ajaa tapeilta trial-kallion ylös, moni ei jaksanut. Hänninen ajoi hienosti sijalle 45. 111:n startanneen joukosta.
V40-luokassa Kärkkäinen otti taas lähdön nimiinsä, ollen maalissa 7. kartuttaen näin pistetiliään.

V50-luokassa Tikka ajoi sijalle 11. ollen näin viimeinen, joka pystyi ajamaan kärjen kanssa saman kierrosmäärän.
-Janne #593