PÄIJÄNNE 2018

19.03.2018

17-18.3.2018 ajettiin nyt toista kertaa MM-statuksen omaava Päijänteen ympäriajo. Kerhostamme mukana oli yksi soturi, V40-luokassa ajava Mika Ruokolainen.
Päitsiä nautiskeltiin hyvässä kelissä ja harvinaisen runsaslumisena.

Jo alusta asti kävi selväksi, ettei ulkomaalaisista ole haastamaan suomalaisia perinteisessä spoorissa. Tapaus Oldrati on esimerkki törkeimmästä päästä. Italialaisen sipuli hajosi täysin lauantai-iltana, kun takaa tulleet suomalaiset huusivat kolme pätkää latua. Oldrati päätti vielä maaliin tulon jälkeen huitaista Helanderia kypärään. Tästä teosta hän pääsi tuomariston puheille.
Jottei nyt mustamaalata kaikkia ulkomaalaisia, niin oikealla asenteella olevia kuskejakin heidän joukoista löytyy. Esiin on nostettava Steve Holcombe, joka olikin treenannut eniten ja näin sai ansaitusti olla paras ei-natiivi kuljettaja. Ja paluun MM-sarjaan (ei toisin ehtinyt pois ollakaan) tehnyt Matthew Phillips. Aussi oli vaan naureskellen todennut, että "joku 70-vuotias ohitti hänet Jämsän spooritreeneissä"

Mutta sitten tapaus Ruokolaiseen. Mika kävi hurjaa sekunttitaistoa Sami Salosen kanssa. Lähes vuoronperään miehet ajoivat pohja-aikoja, kunnes Salonen teki ison virheen ST13:n jälkeen. Salonen ilmeisesti kävi kääntymässä ST14:n lähdössä, vaikka olisi pitänyt ajaa suoraan ST15:een. Siinä tuhraantui niin paljon aikaa, että hän sai 29 minuuttia aikasakkoa.
Näin ollen Mika pääsi starttaamaan sunnuntaille reilussa johdossa. Tosin maaliin olisi ajettava ja pitkä päivä oli edessä. Taistelupari jatkoi siitä mihin lauantaina jäivät, ajoivat pohja-aikoja vuoronperään. Malmilla V40-luokan voittajaksi kruunattiin Ruokolainen lähes 23 minuutin erolla. Onnea Mika!

Se mitä MM-status on tehnyt Päitsille, ei mielestäni ole pelkkää positiivista. Yleisöä pätkillä on kyllä reilusti enemmän ja tunnelma on kyllä hienompi, kun aiemmin. Mutta valitettavasti osallistujamäärä alkaa olla todella vähäinen. Syitä tähän voidaan miettiä. Kuntoluokan puuttuminen vaikuttaa takuulla ja C-luokassakin aikataulu voi muodostua elämystä hakevalle kuljettajalle haasteeksi. Kilpailun 2-päiväiseksi muuttaminen voi karkottaa taas maksimaalista kokemusta hamuavat. Mutta tällä formaatilla mennään nyt ainakin vuoteen 2020.

Nyt otetaan hetki happea kisoista ja sitten pääsee alkamaan crosscountrykausi perinteisellä Panssari CC-kisalla.

Aurinkoisia ajokelejä!
-Janne #593